perjantai 8. tammikuuta 2016

uusi alku, kai?

poistin kaiken, kaiken sen mitä olin kirjoittanut. ajat ovat muuttuneet. olen avo hoidossa. pääsin osastolta tavallaan tuki asuntoon. on ollut niin ylä ja ala mäkiä, mutta kuitenkin, olen poissa osastolta. sitoudun avo hoitoon. ajatukset harhailevat, haluan elää, mutta olen niin kiinni sairaudessa, että toipuminen on rankkaa. kävin melkein pakkohoito rajalla. olen ajanut ambulanssilla enemmän kuin paljon. papereissa lukee anoreksia ja vaikea psykoottinen masennus. bmi liian vähän, mutta peilikuva näyttää aivan muuta. en enää laihduta, tämä on pakkomielle. mutta haluan elää. olen miettinyt salaista blogia, jos enää ketään ajatukseni kiinnostavat? lopetin kirjoittamisen, kun ihmiset alkoivat tulkita minua blogini kautta. olen uudelleen aloittamisen syynä pitänyt ehkä eniten sitä, että kirjoittaminen voisi auttaa ajatusten selkiytymisessä. kaduttaa ne vanhat kirjoitukset, mutta toisaalta, niin minä silloin ajattelin. nyt ne kuitenkin ovat poissa, myös ne ajatukset sieltä ovat muuttuneet, uusi aika on alkanut.